maanantai, 28. toukokuuta 2012





Onni, ilo, rakkaus, kiitollisuus.
Tyttöni mun syntyi lauantai-iltana. Päivä oli täynnä rakkautta; lähdimme synnärille suoraan ystävien häistä.  


torstai, 17. toukokuuta 2012

Onepiece -vaan ei se haalari


Ehtikö joku jo ajatella, että nyt se mamma lähti synnyttämään? No worries, yhtenä tsipaleena edelleen palloilen -kirjaimellisesti. The Päivä tuli ja meni. Nyt vain kärsivällisesti vastailen "Onko mitään tuntemuksia?" -kysymykseen, jonka kuulen useamman kerran päivässä. Ei oo tuntemuksia, ei. Ja jos olisi, niin mieluiten juhlisin asiaa kotona pakkaamalla synnärilaukkua. Niin, sitä ei ole vielä pakattu. Kaikki muu on valmiina pientä rakkautta varten. 

Hiljenen nyt ja palaan sitten, kun meitä on neljä. ;)

lauantai, 12. toukokuuta 2012



"Ei joka kerta voi onnistua." 
"Mutta voisko edes joskus tai joka toinen kerta?"

Minun ja miehen eilinen keskustelu. Voitte arvata mikä oli keskustelun aihe ja kumpi lausui mitäkin. Olisin halunnut yllättää sateessa keinua kokoavan murusen runsaassa voissa paistetuilla lohifileillä ja mansikka(tuore-sellaisilla)kakulla, mutta kuinkas kävikään. Lohet meinasi palaa, kakkupohja paloi. Ihan meinasi päästä hormoni-itku. Vaan kuulemma lohi oli kaikesta huolimatta herkullista. Ja niinpä jouduin taas miettimään, että missä minä olinkaan kun kilttejä aviomiehiä jaettiin? Jonon kärkipäässä aika varmasti. Nämligen. Toissapäivänä se vei mut töiden jälkeen sadan kilometrin päähän ostamaan kahdet imetysliivit. Sillä ehdolla tosin, että ehditään takaisin ennenkuin Suomen peli alkaa. Ja ehdittiin me (reissu lukuina: 200km, 2h 50min, 2 imetysliivit, 1 pikkarit, 1 rentoilupöksyt, kourallinen sinisiä Marianne-karkkeja). Eilen se teki vielä viikkosiivouksen koottuaan ensin sen keinun. Ja uskaltaakohan tätä edes sanoa. Koko raskauden ajan olen saanut maanantai-iltana hieronnan. Joka viikko. 

On tässä sarkaa, jotta pystyy olemaan itse yhtä hyvä puoliso. 

Alemmassa kuvassa tämän päivän possutteluhetki. Tykkään enempi tuosta vaniljakreemipuolesta. Hillopuoli jäi lautaselle. Hyi minua.

perjantai, 11. toukokuuta 2012









Tänään sadepäivänä katsotaan toissapäivän aurinkoisia kuvia. Ihan mahtavaa, kun ulkona pystyy olemaan aamusta iltaan! Saatiin istutettua ekat kukat ruukkuihin. Tulee heti niin kesäinen viilis. Pihakeinukin ostettiin, samanlainen kuin oli meidän mummulassa mutta kokomustana. Näen siinä itseni lämpimänä kesäiltana keinumassa lasteni kanssa.. tule jo kesän lämpö!

keskiviikko, 9. toukokuuta 2012


Alle viikko laskettuun aikaan. Odotan lapsellisella innolla ja samaan aikaan pelkään niin, että välistä vatsa kramppaa. Neuvolantätin mielestä mulla on hieno asenne -no, toivottavasti se kantaa loppuun asti! Viimeksi pyysin kivunlievitystä mielestäni liian aikaisin. Mistäpä sitä ensikertalainen voi tietää, että kuinka kovaksi se kipu lopulta yltyy ja että kuinka paljon on inhimillistä sietää kipua. Jos nyt synnytys etenee yhtä rauhallisesti kuin viimeksi (kesto 22h :), niin ehdin kyllä rauhassa valkkailla sopivat kivunlievitysmetodit. Olkoon se sitten lääkkeellistä tai luomua tai ihan mitä vain. 

Ihanat pöllöpaidat on meidän ekat mätsäävät vaatteet tuleville sisaruksille. Aikas herkkää, vai mitä. 


maanantai, 7. toukokuuta 2012


Olen ehkä vähän jäätynyt tämän blogin kanssa. Parasta olisi, kun ois joku "juoni". Niinkuin vaikka remontti. Ehkä tuo toteutuukin lähiviikkoina tai -kuukausina. 

Jos jollakin on jotain hyviä juttutoiveita (ei masu- tai asukuvatoiveita, oon niin pöhö), saapi ehdottaa! Mulla on kyllä halu blogata, mutta kaikki omat jutut vaikuttaa tällä hetkellä jotenkin niin pöntöiltä ja teennäisiltä. Help me.

sunnuntai, 6. toukokuuta 2012

torstai, 3. toukokuuta 2012



Kun palomestari astelee tupaan ja saneleepi, että tupa tarvitsee kaksi palovaroitinta yhden jo olemassaolevan sijaan, on parempi laittaa toimeksi. Aiemmin en tiennyt, että noita paloturvallisuustarkastuksia tehdään ihan noin vaan, mutta nyt tiedän. Se oli se aamu, kun kuulin unen sekaan, että auto ajoi pihaan. Ikkunasta ehdin nähdä vilahduksen sinistä univormua ja todeta, että koko perhe makaa vielä vällyjen alla lähestulkoon aatamin asuissa. Paitaa päälle ja housua jalkaan ja siitä sitten herra palomiehen kanssa aamukahvipöytään. Vielä pitäisi kuulemma hankkia lapetikkaat ja siirtää talonumerokyltti näkysämmälle. Näin meistä kansalaisista pidetään huolta ja se on kallis asia se. Siitä ilosta tilasin het komeimman palovaroittimen mitä markkinoilla on. 

Muistakaa, yksi palovaroitin jokaiselle alkavalle 60 neliölle. Palovaroitin valvoo yötäpäivää! Terveisin hän, joka on jo kokenut yhden tulipalon kolme vuotta sitten. 

maanantai, 30. huhtikuuta 2012




Ensin aattelin etten kerro tätä AINAKAAN blogissa. Mutta en voi olla kertomatta! Me käytiin eilen yhdessä asuntonäytössä. Matkalla näyttöön jupisin miehelle, että miksi ihmeessä me edes vaivaudutaan katsomaan koko taloa, koska se on kuitenki ihan kauhea tai ainakin liian kallis. Ja eihän se ollut mitenkään pulsseja nostattava tapaus. Tuli ilta ja mentiin nukkumaan. Heräsin yöllä 04:16 ja rupesin funtsaamaan taloa ihan kunnolla. Että minkälaista remonttia laitettais. Olen edelleen samoilla silmillä, sillä niin rupes remonttivimma vaivaamaan. Ajankohtahan on mitä mainioin semmosille pienille remonteille, kuten keittiö- ja kylppäriremppa! Pitää varmaan laittaa ihan alkajaisiksi talo myyntiin. Ai niin, talon myyntiäkin ajatellen ajankohta on aika jännittävä. Life happens, nou kän duu.

lauantai, 28. huhtikuuta 2012






Hui, täällä mustan ja valkoisen valtakunnassa on innostuttu ilottelemaan väreillä! Toinen huomionarvoinen asia on meidän ei-kylläkään-enää-niin-uudet Unikko-pyyhkeet. Kukapa olis arvannut, että joku päivä ihan omin roposin ostelen Unikkoa? Lähinnä fanitan tuota värikomboa, eihän tuosta kuviosta edes saa mitään selvää kun pyyhkeen nostaa naulakkoon. Selittää ne hiihtäjätkin, sanotaan kun tehdään jotain tosi noloa.

Asiasta toiseen. Lyhyen ajan sisällä oon tutustunut kahteen mulle uuteen vaatemerkkiin, pienten lasten Seppälään ja COSiin. Seppälän mallistosta löytyi muutama kiva juttu Pyrylle ja vauvalle, sellasta perusvaatetta, mitä Seppälästä muutenkin saa. Plussaa hinnoista, siis huokeista hinnoista. Tummemman siniraitainen t-paita ja vihreät shortsit siis a'la Seppälä ja muistaakseni hintaa noilla yhteensä jotain parinkympin luokkaa. T-paita on jo kerran käynyt koneessa ja eihän tuo siitä pahaksensa pistänyt. COSin vaatteista ei oo vielä mitään sanottavaa muuta kuin että hyvältä näyttää ja oon noista aika pähkinöinä. Tuo sininen neule on i h a n a . Tilaan ehkä itsellekin jotain COSilta, kunhan vähän saan tuota vyötärönmittaa kapeammaksi. (Nii-i vauva, voisit tulla jo!) Mulla on nyt todella maaninen vaihe menossa nettikauppojen suhteen. Selailen ja klikkaan ja tuumiskelen ja siirrän tuotteita ostoskoriin ja sitten puuuf -häivyn sivuilta ostamatta mitään. Säälittävää, mutta tiedän aika varmasti, että siellä lukijoidenkin joukossa on samaa käytöstä havaittavissa ajoittain, am I right?

Vappu painaa päälle, vaan mepä oltiin niin reippaita, että otettiin melkein viikon lastenhoitokeikka vastaan. Mitäpä sitä vappuna muuta kuin kaitsea lapsilaumaa? Sen verran työlästä on tuon katraan aisoissa pitäminen, että tulin välillä käymään kotona "siivoilemassa". 

Hauskaa vappua!